Opin joskus jostain ohjelmasta tai elokuvasta tai jostain (en enää muista mistä), kätevän termin "mainintatauti". Ihminen on sairastunut mainintatautiin silloin, kun ottaa jonkun tietyn ihmisen puheeksi aina kun tilaisuus vain sen sallii. Kuten esimerkiksi, jos seurueessa puhutaan vaikka kahvipannuista, niin on pakko päästä sanomaan, että Pekallakin on kahvipannu. Tajunnette pointin. Yleensä kyseessä on siis tietysti joku kiinnostava ihminen, johon ei kuitenkaan myönnetä olevansa ihastuneita tahi kiinnostuneita.

Noh, kävipä niin, että viikonloppuna kauhukseni tajusin, että olen itse tainnut mennä sairastumaan tuohon mainintatautiin. Mokoma.

Koska on olemassa yksi sellainen nuori söpö poika, joka on hyvännäköinen, mukava, fiksu, filmaattinen, kohtelias ja kaikinpuolin hyväkäytöksinen nuori mies. Ja sanoinko jo hyvännäköinen. Enkä minä siis tietenkään ole ihastunut siihen, mutta kummasti änkeän sen aina mukaan keskusteluun tilaisuuden tullen. Ja jälkeenpäin mietin, että hittoako minä taas siitä menin jaarittelemaan! Luulevat vielä, että olen ihastunut siihen..

Tosiasiahan on, sen verran voin myöntää, että tuo nuori poika on mitä mainiointa silmänruokaa mitä vähään aikaan on lähipiirissäni ollut tarjolla, ja minä saan katsella sitä viitenä päivänä viikossa niin paljon kuin sielu sietää. Paitsi kohta jään lomalle, sitten en saa. Mutta en missään nimessä tahdo sen huomaavan sitä, ettei se vaan luulisi mitään. Sehän kauhistuisi, että mitä tuokin tuossa tiirailee ja saisi varmaan jonkun sätkyn. Hyvänen aika. Vanha akka!

Heh.

Mainintatautitermi taas ei mielestäni päde herra B:hen, vaikka siitäkin saan paljon asiaa aikaiseksi, mutta koska kaikki tietävät jo muutenkin että olen siihen ihan hurahtanut (mikä on ihan järjetöntä), jolloin se ei enää ole tyypin sattumalta keskusteluun ujuttamista ilman tunnustettua syytä.

No. Elämä on..

1247574462_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

PS. Lamppu ei ollut vinossa, kuvaaja oli.