Lumi oli tällaisen idolijutun tehnyt, ja piti kai minunkin sitten. En ihan kymmentä keksinyt, en ole ollut erityisen kova idolisoimaan ihmisiä ja asioita, pikemminkin sellaisia hetken hurahduksia aina tulee välillä. Mutta jos nyt nämä sitten voitaisiin laskea idoleiksi, tavalla tai toisella.

Ihan pienenä tyttönä idolini oli ehdottomasti Maija Poppanen. Äiti luki aina iltasaduksi meille kirjoja, ja Maija sai pienen pääni ihan sekaisin. Toivoin pitkään, että meillekin tulisi oma Maija Poppanen ja tähyilin toiveikkaana taivaalle.

662311.jpg

Hiukan isompana pienenä tyttönä fanitin kovasti Michael Jacksonia, silloin kun Michael oli vielä jokseenkin inhimillisemmän näköinenkin kuin nykyään. Ja uskalsin melkein katsoa Thriller-videon loppuun asti! Pääsin jopa äidin kanssa elokuviin katsomaan Michaelin Moonwalker-elokuvan. En tosin muista juonesta enää mitään.

662292.jpg

Ja tietysti Dingo. Olin tietenkin juuri otollisessa hurahdusiässä silloin kun Dingo oli se iso juttu. Muistan yhden kesän kuunnelleeni Kerjäläisten valtakuntaa tauotta korvalappustereoista, Valkoiset Tiikerit ja Rio Ohoi soivat helposti päässä vieläkin kuumana kesäpäivänä.

662357.jpg

Vähän isompana tuli sitten Bon Jovi. Kun Jon oli niin ihanakin. Vuonna -93 (muistaakseni) pääsin jopa näkemään yhtyeen livenä Helsingissä Keep the faith-kiertueella. Vaikkakin pahin hurahdus oli silloin jo ohi. Mielestäni vanhempi tuotanto on parasta ja alamäki alkoi oikeastaan tuosta Keep the Faith levystä, tai sen jälkeen.

662288.jpg

Nykyinen suuri idolini on musiikin saralla tietysti Maj Karman Herra Ylppö. Se ääni, ne silmät. Ja koko kokonaisuus. Ja parasta tietysti on maailman parhaat biisit, erityisesti Kauniiden Kuvien ajalta, mutta myös uudempi tuotanto hivelee korviani.

662243.jpg

Näyttelijäidoleita löytyy oikeastaan kaksi. Ensimmäisenä tietysti Jude Law. Ehkä maailman täydellisin mies. Tai mistä minä tiedän, kun en tunne henkilökohtaisesti, mutta antakaa minun edes kuvitella niin. :) Ja siitä olen ikikatkera, kun rakas siskoni Tiina näki Juden ihan livenä Lontoossa. Eikä edes antanut Judelle minun puhelinnumeroni!

662248.jpg

Ja toinen näyttelijämies on tietysti Johnny Depp. Hurahdin Johnnyyn jo yläasteikäisenä, kun Cry Baby tuli elokuviin ja Johnny oli siinä niin ihana ja söpö ja herkkä. Jossain vaiheessa en muka erityisesti välittänyt Johnnysta, mutta sittemmin olen tullut taas järkiini. Ja Johnny on oikeasti ehkä maailman parhaita näyttelijöitä, karismaattinen kuin mikä, eikä vain mikään silmäkarkki.

662300.jpg

Kirjailija-idolini on ehdottomasti J.R.R. Tolkien. Olen lukenut Taru Sormusten Herrasta-trilogian kolmeen kertaan elämäni aikana. Enkä kyllästy siihen koskaan. Yhtä monta kertaa olen lukenut myös Hobitti -kirjan. Ja nähnyt tietenkin elokuvat. Minusta se on vain ihan uskomatonta millainen mielikuvitus ihmisellä voi olla, jotta pystyy luomaan tuollaisen kokonaisen maailman, kielet ja kaikki. Kiehtovaa.

662307.jpg

Ja sokerina pohjalla, ikisuosikki idolini Pikku Myy! Pieni ja pippurinen, joka tarvittaessa osaa pitää omiaan ja ystäviensä puolia.

662298.jpg

Siinä kaikki tällä erää, ja jos joku muu tästä innostuu listaamaan idoleitaan, niin linkkiä kommenttiboksiin, niin tulen vakoilemaan!