1240246626_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Edellisen postauksen kuvassa käskettiin katsoa taakseen. Tämä kuva ei ole ihan siitä kohdasta taakse, mutta melkein. Ei montaa metriä heitä. Vuorokaudenaikakin on vähän eri, mutta ei kai meillä niin tarkkoja olla, eihän?

Myönnän ihan suoraan, että minua on viime aikoina vaivannut haluttomuus blogata. Eli jos ja kun nämä postaukset vaikuttavat väkisin väännetyiltä, niin se johtuu vaan siitä. En osaa sen kummemmin sanoa mistä tuo haluttomuus johtuu, jotenkin ei vain kirjoituta. En ole myöskään kirjoittanut oikeaan paperipäiväkirjaani mitään aikoihin, joten jumitus on päänsisäistä, eikä siis sitä että en tahtoisi kertoa teille asioita. Ilmeisesti en tahdo kertoa asioita itsellenikään, joten en kirjoita mitään mihinkään.

Ehkä tämä tästä.