Saatoin tuossa, yhtenä päivänä töissä, harrastaa hiukan silmäpeliä yhden pojan kanssa ihan vahingossa. Jäin nimittäin ihan ajatuksissani tuijottamaan sen puuhasteluja, ja eikös se tietysti kääntynyt juuri silloin ja huomannut tuijotteluni. Jolloin käännyin äkkiä katsomaan toisaalle. Jostain käsittämättömästä syystä katseeni palautui kuitenkin vielä takaisin siihen tyyppiin, ja eikös se huomannut senkin! Sitten se hymyili söpösti ja tervehti. Olin ihan että, no kääk, nyt se luulee, että katselen sitä sillä silmällä!

Emme tosin ole samassa paikassa töissä, ja näen häntä vain äärimmäisen satunnaisesti. Tuonkaan tapauksen jälkeen en ole nähnyt kertaakaan, joten eipä siitä sen suurempaa vahinkoa varmaan syntynyt.

Oman työpaikkani Silmänilomieheni palasi eilen lomalta. Koska itse olin aikaisemmin lomalla, emme olleet nähneet seitsemään viikkoon. Ihankuin olisi ilahtunut jälleennäkemisestämme melkein yhtä paljon kuin minä. Tai sitten vain kuvittelin koko jutun innoissani.

Masentava muistutus syksyn tulosta saapui tänään postin mukana. Tiedote koulun jatkumisesta taas kahden viikon päästä. Plääh. Kuka keksikään joskus, että iltaopiskelu töiden ohessa voisi olla ihan mukavaa..