Ikävä ristiriita aiheutuu siitä, kun pitää työpaikastansa kovasti, mutta ei niinkään siitä itse työstä. Työni on tylsää, yksitoikkoista ja huonosti palkattua, eikä vastaa edes koulutustani. Toisaalta taas minulla on monta ihanaa ihmistä työkavereina.

Minun pitäisi hakea koulutustani vastaavaa työtä. Ja haluankin hakea. Ja aionkin hakea. Mutta silti puolet minusta on ihan, että ei huvita yhtään. Se olisi niin paljon helpompi vaan jäädä tuttuun ja turvalliseen vanhaan. Työpaikan hakeminen on niin vaivalloista, ei jaksaisi kirjoitella niitä hakemuksia ja käydä haastatteluissa. Mutta kyllä minä sen tietysti teen, vaikka väkisin. Mutta sen talviloman minä kyllä pidän ensin. Eihän siihen ole enää kuin kolme ja puoli viikkoa.

Ja kuka sanoo, ettei niihin työkavereihin voisi edes yrittää pitää yhteyttä senkin jälkeen, jos ja kun vaihtaa työpaikkaa.

*****

Päivän horoskooppi:

Olet otettu, kun eräs ihailee sinua. Se tuntuu oikeutetulta, mutta myös välähdyksenomaisesti luksukselta. Hän tekee sinusta kauniin.

Ei tainnut se eräs lukea minun horoskooppiani tänään, kun ei ole älynnyt ilmaantua ihailemaan minua.

1215495.jpg