Hei kaikki! Täällä ollaan taas.

Minulla oli yllättäen niin supersosiaalinen viikonloppu, etten ehtinyt ollenkaan bloggailla, saatikka sitten edes lukea muiden blogeja. Nyt on sitten kauheasti kiinniotettavaa muiden jutuissa.

Lauantaina päivällä sain kylään yhden vanhan kaverin, jota tulee nähtyä nykyään kovin harvoin, kun on perheellistynyt ja muuttanut kauemmas asumaan. Iltapäivällä pitikin sitten jo rientää toisen ystävän luo, jonne kokoontui isompikin porukka, jolla lähdimme sitten illalla fanittamaan yhden tutun pojan bändiä, kun heillä oli keikka Tampereella. Ja sunnuntaina tuli sitten hengailtua vielä yhden ystävän kanssa. Nyt koitan sitten hyvittää poissaoloni blogimaailmalle ja viettää koko illan tässä koneella istuen. Ainakin melkein.

Sitten muihin asioihin. Tämä blogini täyttää tänään kokonaisen yhden vuoden! Jei!

Minä muistan kun aloittelin tätä blogia, kuinka vaikeata se loppujen lopuksi tuntui olevan. Kun oli seuraillut muita blogeja ja erityisesti kun oma siskokin piti niin mukavaa ja harmitonta blogia, niin se toi jonkinlaisia suorituspaineita. Varsinkin siinä vaiheessa kun tämä siskous ilmiannettiin. Kun tiesin, että en ole Tiinan veroinen kirjoittaja ja aluksi varoin liikaakin, etten vaan vahingossa ala kuulostamaan siltä, että yrittäisin matkia Tiinaa. Varsinkin kun sellainen oma tapa kirjoittaa tuntui olevan aluksi vähän hukassa. En oikein tuntenut itse itseäni omista alkuajan jutuistani ja koko blogin linja oli vähän hukassa.

Hukassa se kai on vieläkin vähäsen, linja nimittäin, mutta en enää vaivaa päätäni sillä. Pääasia, että itse viihtyy. Ja että on kertynyt pieni ja uskollinen vakiolukijoiden joukko, joiden ansiosta tämä homma on paljon paljon hauskempaa. Kiitos teille siitä!

Jos minä jotain olen tässä blogivuoden aikana oppinut itsestäni, niin sen että minä olen parempi suullisessa kuin kirjallisessa ilmaisussa. Se on jotenkin luontevampaa minulle. Mutta aion silti sitkeästi jatkaa tätä kirjallistakin taaperrusta.

Hauskaa maanantaita kaikille!



1507607.jpg