Sain eilen luettua loppuun Ernest Hemingwayn Kenelle kellot soivat. En muista koska olisin viimeksi lukenut yhtä kirjaa niin kauan. Ihan normaalin paksuinen kirja ja luin sitä yli kuukauden! Se oli ensimmäinen Hemingwayni, ja täytyy kyllä todeta että saattaa myös jäädä viimeiseksi. En ymmärtänyt ollenkaan miksi herraa pidetään niin kovasti arvostettuna kirjailijana. Kirja oli mielestäni tylsä. Pitkäveteinen suorastaan. Vai aloitinko vaan ihan väärällä teoksella tutustumisen tuotantoonsa?

Ja minä sentään mielestäni luen mukisematta melkein mitä vaan, koska vaan ja kuinka vaan. No, aina ei voi voittaa.

Vaan onneksi nyt on taas perjantai. Tässä on ollut niin paljon menoja ja meininkejä viime aikoina, että olen ajatellut viettää tämän viikonlopun ihan rauhassa kotona. Vähän siivoilen ja pesen pyykkiä, muuten laiskottelen vaan. Ja värjään hiukset. Juurikasvua on kertynyt niin tuhottomasti, että melkein en kehdannut enää tällä viikolla mennä töihin. Toivoni oli siinä, että miesvaltaisessa työkaveriporukassa ei ehkä huomata tuollaisia pikkuseikkoja. Ainakaan kukaan ei ole vielä tunnustanut traumatisoituneensa minun hiuksistani.

Nyt sohvalle sipsipussin ja limpparin kera. Hyvää viikonloppua ihmiset!

1416268.jpg