Angelan meemihautomosta löytyi tällainen ihmetysmeemi. Tarkoituksena siis listata kummia asioita, mitkä ihmispoloa ihmetyttää tässä maailmankaikkeudessa. Hetihän se tietysti piti ottaa omaankin mietintään ja tässä tulos.

1. ihmetys

Suuresti ihmettelen sitä, että jos olen käymässä kaupassa, missä on useampi kassa, niin se nopeimmalta vaikuttava jono muuttuu hitaimmaksi heti minun mentyä kyseiseen jonoon. Aikaisemmin niin ripeältä vaikuttanut kassahenkilö muuttuu yllättäen toheloivaksi hitailijaksi, tai edelläni oleva asiakas ei ole punninnut sitä kaalinpäätään vihannesosastolla, tai tuotteesta puuttuu muuten vain hinta ja sitä sitten metsästetään kissojen ja koirien kanssa ja soitellaan kyseisen tuotteen osaston vastaavalle, joka tietysti juuri silloin on aivan talon toisessa päässä kahvitauolla. Ei sillä, että minulla mikään kiire olisi useinkaan kaupasta pois, mutta ihmettelenpä vaan.

2. ihmetys

Mihin häviävät kaikki hiuslenkit ja -pinnit sekä kynsiviilat? Elämäni aikana olen melko varmasti ehtinyt ostaa jo satoja erilaisia hiusten pitimiä, luulisi niitä olevan joka nurkassa tarjolla silloin kun tarve vaatii. Vaan ei. Juuri silloin kun hätä on suurin, niin yhtä ainoaa ei ole käden ulottuvilla, tai sitten tarjolla on vain se vanha ja venähtänyt joka ei oikeastaan toimi enää tarkoituksen mukaisesti. Sama pätee kynsiviiloihin. Tässä pitää ottaa tietysti huomioon luonnollinen poistuma, viilan kulumisen johdosta, mutta joka tapauksessa niitäkin pitäisi olla varastoissa ylen määrin. Varsinkin kun usein ostan isomman paketin viiloja kerralla. Mystisesti se avattu paketti, josta vasta yhden tai kaksi olet ehtinyt ottaa, hautautuu omiin piiloihinsa.

3. ihmetys

Mihin häviää lumen valkoinen väri kun se sulaa? Oletko koskaan muka nähnyt keväisistä kinoksista valuvia valkoisia vesipuroja?

Mikä sinua ihmetyttää, kerro se toki muillekin! Tai jos tiedät vastaukset minun ihmetyksiini, niin jaa tieto ihmeessä kommenttilaatikossani!