Kävi vähän naurattamaan tämä uutinen:

Lehmien röyhtäilemisen hillitsemisessä saattaa piillä yksi keino kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen.

Tuoreen tutkimuksen mukaan lehmille pitää kehittää pötsissä paremmin sulavaa rehua jolloin röyhtäily, ja samaten kaasupäästöt, vähenevät.

Varmaan ihan tosiasia, jos tutkimus oikein tehty. Ja tärkeää ottaa kaikki tuollainen huomioon. Mutta nauratti silti.

*****

Viime viikolla kun oli se suuri miesten bongaussuunnitelma täällä kehitteillä, niin tänään siellä kommenttilaatikossa eräs ystävällinen mieshenkilö valoi vielä lisätoivoa suunnitelman onnistumiselle! Omakohtaisia kokemuksia melkein vastaavanlaisesta. Maailmassa on vielä toivoa!

*****

Kävin tuossa keskustassakin jokin aika sitten. Kotoa kun lähdin, niin naapurin söpö poika tuli samaan bussiin. (Kolmekymppisethän ovat siis vielä poikia. Ja pojathan haluvat, että tytöt pitävät heitä nimenomaan söpöinä, eikö niin?) Kohtaan tuota naapuria ehkä noin kerran puolessa vuodessa silmätysten. Plus ne kaikki kerrat kun näen ikkunasta hänen menevän tai tulevan. Eli ei kovin usein tule tilaisuuksia tehdä vaikutusta. Ja nytkin bussissa oli ihan liikaa tyhjiä paikkoja, ettei saanut tekosyytä viereen istumiselle. Pitäisiköhän mennä lainaamaan sokeria?