Nappasin Sirenitan blogista tällaisen sanahaasteen. Säännöt siihen menevät näin:

1. ota lähellesi kirja tai lehti
2. sulje silmäsi
3. haparoi sanoja kohti
4. tökkää sormi tai kynä satunnaisen sivun satunnaisen sanan kohdalle
5. minne bongaamasi sana ajatuksesi vie?
6. kerro se blogissasi
7. haasta leikkiin mukaan niin monta kuin tahdot

Lähin kirja sattui olemaan Nikki Sixxin The Heroin diaries, joten otin sen. Kieli on englanti siis. Sanaksi osui "write". Koko lause kuului näin: "I've left messages for Keith Richards, asking if he wants to meet up and write songs together, but he never calls back."

Write sanasta, näppärästi suomeen hypäten, tuli mieleen tietenkin tämä oma kirjoittamiseni. Tai kirjoittamattomuuteni. Kun se tuntuu tökkivän suuresti nykyään, enkä oikeastaan tiedä miksi. Onko minusta tullut tylsä, vai elämästäni, kun tuntuu ettei ole mitään sanottavaa. Ja sekin vähä sanottava mitä minulla olisi ei ole oikein sellaista mitä haluan tänne kirjoittaa. Sitä varten minulla on ihan oma salainen paperinen päiväkirja.

Olen ollut aina kova kirjoittamaan päiväkirjaa. Teinivuosina niitä täyttyi valtavat määrät. Onnellisina parisuhdevuosina en kirjoittanut ollenkaan. Mikä vähän harmittaa nyt jälkikäteen. Olisihan sitä voinut merkitä muistiin sitä sellaistakin elämää. Nykyään kirjoittelen taas säännöllisen epäsäännöllisesti päiväkirjaa. Huomaan, että mitä onnellisempi olen sitä vähemmän kirjoitan. Nyt olen taas alkanut kirjoitella hiukan enemmän, kun päässä pyörii monenlaista mietettä.

Ja kauhean harvoin uskallan lukea vanhoja kirjoituksiani. Tätä omaa blogianikaan en halua lukea itse taaksepäin, koska luulen että haluaisin deletoida puolet teksteistä jos sen tekisin.

No mutta, se kirjoittamisestani.

Haasteessa käskettiin haastaa ihmisiä mukaan. Minä haastan kaikki ketkä haluavat ottaa haasteen vastaan. Jos teet tämän, niin huikkaapa kommenttilaatikkoon, niin tiedän tulla katsomaan!