Tekee mieleni itse takertua tuohon omaan eiliseen postaukseeni. Tai lähinnä siihen loppuosaan, että ei ole toivo vielä ehkä kokonaan mennyt. Aloin huolestumaan, että siellä joku ei olekaan ehkä huomannut pilkettä silmäkulmassani tuota kirjoittaessani ja ajattelee, että olen sellainenen säälittävä ikisinkku joka itkee täällä miehettömyyttään ja kaikki toivo kaivoon heitettynä. Ehei, väärässä olit jos niin ajattelit. En oikeastaan edes pidä sanasta sinkku, en tunne sen kuvaavan minua oikein. Sanoisin mieluummin, että olen vain tällä hetkellä parisuhteeton, enkä koe sitä minkäänlaiseksi ongelmaksi. Edellisestä vakavasta parisuhteestani on kuitenkin vasta pari vuotta, ja sitä ennenkin olin elänyt melkein koko ajan enemmän tai vähemmän pariutuneena. Nyt olen kokenut tämän omin päin elämisen aika mukavaksi vaihteluksi. Jos nyt jonkun nurkan takaa sattuisi eteen tupsahtamaan mies joka aiheuttaa ylimääräisiä sydämentykytyksiä, niin en toki karkuunkaan juoksisi, mutta en mitenkään väkisin ole tässä miestä etsimässä yhäkään. Silmät ja mieli avoimena vain eteenpäin, niin kyllä se rakkauskin taas tulee vastaan jos on tullakseen.
*********
Ja asiasta sujuvasti toiseen, tätä uutista on kyllä kovin vaikea ottaa vakavasti tällä hetkellä!
