Tänään on ollut jotenkin mälsä päivä. Minulla on harvoin tällaisia päiviä, mutta tänään on aamusta asti ollut jotenkin apea mieli. Tai sellainen, ettei olisi aamulla pitänyt ehkä ovesta ulos lähteäkään. Vaan pakko oli mennä. Töissä sitten odotin koko päivän vaan, että pääsisin jo kotiin. Ja vähän ahdisti, kun oli pakko tulla ruokakaupan kautta, eikä päässyt vaan suoraan omaan kotikoloon turvaan.

Edes ihastuspojan näkeminen töissä ei oikein piristänyt, koska pieni ääni pääni sisällä sanoo, että tuskin sekään tykkää minusta sillä tavalla, kuin toivoisin sen tykkäävän.

Kotiin päästyäni otin tuossa parin tunnin torkut ja herättyänikin vielä makoilin sängyssä muuten vaan, kun ei huvittanut nousta. Nyt olen sentään syönyt (nälkä iski kaikesta huolimatta), seuraavaksi painun suihkuun ja ehkä sohvalle viltin kanssa sen jälkeen.

Huomenna on uusi päivä.