Kuulun niihin onnekkaisiin ihmisiin, jotka ovat saaneet elää elämäänsä ilman minkäänlaisia allergioita tai muitakaan vaivoja. Olen saanut terveyden puolesta syödä, juoda ja tehdä mitä vain haluan. Mutta nyt sitten jo muutamana keväänä olen epäillyt, että olen alkanut saamaan lieviä siitepölyoireita. Enkä enää oikeistaan edes epäile, vaan olen melko varma. Jos vaihtelevasti, päivästä riippuen, enemmän tai vähemmän tukkoinen olo vain jatkuu ja jatkuu, niin en enää edes yritä uskotella itselleni että tämä on vain jotain alkavaa flunssaa. Enkä sitä paitsi tunne itseäni ollenkaan kipeäksi.

Mutta onko erityisesti aamuisin kuivan ja tukkoisen oloinen kurkku tai nielu, en oikein osaa kuvailla tunnetta ehkä oikeilla sanoilla, myös allergiaoire? Joka paikassa puhutaan vaan allergisesta nuhasta siitepölyallergiassa.. No enhän minä valita, aika lieviä nämä oireet kuitenkin ovat, kun jotkut ihmiset todella kärsivätkin allergioistaan. Sitä vaan luulee, että kun ei lapsuudessa mitään allergiaoireita ole ollut, että niiltä välttyy koko loppuelämänsäkin. Vaan eipä ole vanhaksi tuleminen, näemmä.

Ja ilouutisia. Minulla on yksi uusi tilaaja! Hip hei! Ja tuhannen kävijän rajapyykki lähestyy!

En mitenkään pidä itseäni oikein bloggaajatyyppisenä ihmisenä ja tämänkin blogin perustin lähinnä vain innostuksesta valokuvatorstaihin. En uskonut juuri saavani tekstä aikaiseksi tänne, koska vietän aika tasapaksun tylsää elämää, eikä minulla ole mielestäni mitään kiinnostavaa sanottavaa. Tai ainakin se kaikki sanottava on jossain kateissa juuri silloin kun istun tässä tietokoneella. Jotenkin sitä tekstiä on kuitenkin vähän tullut epähuomiossa näpyteltyä tänne, kun nyt kerta sellainen mahdollisuus on. Kiinnostavuudesta en sitten tiedä edelleenkään.. :) Eli näistä lähtökohdista jokainen kävijä ja lukija on suuri riemuvoitto!

Jotta kiitos ja tervetuloa toistekin, jos jaksoit lukea tähän asti! ;)