Taas minua mätkäistiin meemihaasteella, tällä kertaa Mimmun toimesta. Tässä tulos.

1. Missä vietät joulusi tänä vuonna?
– Eipä siitä ole erityisesti vielä ollut puhetta, mutta luulisin, että vanhempien luona niin kuin useimmiten.

2. Keiden kanssa?
– Äiti, isä, sisko ja kissalainen.

3. Mitä olet pyytänyt joululahjaksi?
– Tähän mennessä olen toivonut ainoastaan yhtä kirjaa. Tuskin mitään suuria toivomuksia tulen esittämäänkään.

4. Mitä aiot antaa joululahjaksi?
– Ei vielä pienintäkään aavistusta. Nyt on vasta marraskuu. En ikinä osaa alkaa ajoissa ajattelemaan joulua, varmaan menee taas vasta edelliselle viikolle kaikki hankinnat.

5. Aiotko koristella joulukuusta?
– Epäilen että ei ole kuusta ollenkaan.

6. Aiotko leipoa pipareita/joulutorttuja?
– En usko. Äiti ja sisko on niin hyviä tekemään niitä, ettei minun tarvi.

7. Aiotko syödä joulukinkkua?
– Tietysti!

8. Entä laatikoita?
– Kyllä niitä kai pakko on vähän taas syödä. En erityisemmin tykkää laatikoista, mutta lanttulaatikko on ihan jees.

9. Aiotko laulaa joululauluja?
– Toivottavasti en. Ajattelin säästää kanssaolijoiden korvia.

10. Aiotko juoda viiniä?
– En usko. En ole oikein viini-ihmisiä.

11. Missä vietit viime vuoden joulun?
– Vanhempien luona.

12. Mikä on ensimmäinen muistamasi joulu?
– En osaa sanoa tarkasti, kaikki lapsuuden joulut ovat sellaista yhtä suloista mössöä päässäni, mutta varmaan olen ollut jotain 4 tai 5. Veikkaisin.

13. Entä ensimmäinen muistamasi joululahja?
– Ainakin sain kerran sellaisen ison nallen. En sellaista suuren suurta kuitenkaan, mutta omaan kokooni nähden ison.

14. Kun olit lapsi, koristelitko kuusen?
– En muista. Mutta voi olla hyvin paljon mahdollista. Kun olin lapsi, niin vietimme joulut aina mummolassa maalla.

15. Onko jotain, mitä toivoit monta vuotta joululahjaksi, muttet koskaan saanut?
– En muista ainakaan erityisesti mitään. Mutta itseni tuntien olen mitä luultavimmin toivonut kyllä kaikenlaisia mahdottomiakin.

16. Tuleeko teille vielä joulupukki?
– Ei.

17. Miten uskosi joulupukkiin lopahti?
- En muista. Muistan, että yritin väkisin uskoa joulupukkiin, vaikka tiesin jo ettei se ole totta ja suutuin hirveästi äidille, joka kehtasi sanoa ääneen, ettei pukkia ole olemassa.

18. Pelkäsitkö pienenä joulupukkia?
– En muistaakseni. Vähän ujostelin kyllä, ja vihasin sitä kun aikuiset sanoi että laulapas nyt pukille. En laulanut.

19. Pelkäätkö joulupukkia nykyään?
– No höh, en tietenkään.

20. Onko täällä kilttejä lapsia?
– Tietenkin.

21. Katsotko jouluisin jouluelokuvia?
– Jos televisiosta sattuu tulemaan jotain katsomisen arvoista.

22. Jos katsot, mitä?
– Mitä milloinkin sattuu tulemaan.

23. Entä katsotko joulukalentereita telkkarista?
– En ole vuosiin katsonut, mutta tänä vuonna Subtv uusii The Joulukalenterin ja se on kyllä pakko katsoa!

24. Onko sinulla joulukalenteria? Minkälainen?
– Ei ainakaan vielä. Tuskin tuleekaan.

25. Onko sinulla mitään tiettyjä joululauluja, joita tykkäät kuunnella?
– Tonttu on ikisuosikkini. En niin kauheasti muista joululauluista välitä.

26. Lempijoululaulusi?
– Eikös tässä nyt kysytä samaa, kuin edellisessäkin kysymyksessä? Se Tonttu edelleen.

27. Esiinnyitkö koskaan koulun joulujuhlissa?
– Luultavasti jossain sivuroolissa tai jossain muuten mitättömässä osassa. Miksi en muista tällaisia asioita enää? Olen ehkä saattanut muuten olla laulamassa joskus kuoron kanssa, kuuluin koulun kuoroon hetken aikaa joskus ala-asteella. Mutta en tosiaankaan muista varmaksi yksiäkään joulujuhlia.

28. Miksi/miksi et?
– Pakon edessä.

29. Miten tahtoisit viettää joulusi? Kenen kanssa? Missä?
– Minä olen ihan tyytyväinen nykyiseen tapaani viettää joulua.

30. Onko teillä varsinainen joulu 24. vai 25. päivä?
- 24. päivä.

31. Pidätkö joulusta? Miksi?
– Pidän kyllä. Ihan jo siitäkin syystä, että siitä tulee useimmiten ylimääräisiä vapaapäiviä töistä, tänäkin vuonna peräti kolme kappaletta!


1088110.jpg