Torstaina bussikorttini lakkasi mystisesti toimimasta niin, että se kelpasi kyllä bussissa kun lähdin töistä keskustaan, mutta kun marssin kioskille aikeena ladata sinne uuden kuukauden, niin kortti ei suostunut ottamaan sitä vastaan. Tästä huolimatta päätin kokeilla, josko bussi silti huolisi korttini vielä kotimatkalle, koska minulla oli sentään vaihto-oikeus, enkä aikonut suostua noin vaan alkaa pulittamaan uutta maksua matkastani.
Tähän jännittävään toimenpiteeseen valmistauduin siis bussikortti toisessa kädessä, kaikenvaralta valmiiksi laskettu kaksi euroa toisessa kädessä ja huppu silmillä (se lumituisku!), kun bussini kurvasi pysäkille. Kapusin bussiin ja keskitin kaiken tarmoni havaitsemaan korttini kohtalon lukijalaitteessa. Laite päästi kuin päästikin minut matkaamaan kortilla. Siinä kaiken jännittävyyden huipulla kuulin kuitenkin hämärästi sivukorvalla, että bussikuski tervehti minua, mutta en kertakaikkiaan ehtinyt vilkaistakaan häneen päin. Vasta kun olin päässyt turvallisesti penkkiin istumaan aivoni alkoivat rekisteröimään ympäröivää maailmaa ja totesin juuri missaneeni mahdollisuuden tervehtiä varsin mukavan näköistä miesbussikuskia. No, aina ei voi voittaa.
Eilen kävin sitten hakemassa uuden bussikortin vioittuneen tilalle, joka suostuu ottamaan myös uusia latauksia vastaan. Ehtiipä taas keskittyä muuhunkin kuin kortin vilautteluun bussiin noustessa.
Tänään aion siivota, käydä syömässä äidin herkkukokkauksia sekä viettää tyttöjen iltaa.
Reipasta, riemuisaa ja vauhdikasta viikonloppua kaikille!
