1535327.jpg
klikkaamalla isommaksi ja selvemmäksi

Tämä blogi ei suostu päivittymään blogilistalla, vaikka päivitin kyllä eilenkin. Kuvablogini "tilaa minut"-linkistä pääsi tilaamaan Tino Singhin blogia. Korjasin sen kyllä jo. Vaikka ei sekään varmaan päivity listalla, niin mitäpä sitä suotta tilaamaan. Heh. En aio nyt kuitenkaan vinkua enempää blogilistan ongelmista, kaikki ovat varmaan jo ihan itse todenneet tilanteen, jotka listaa käyttävät.

Sen sijaan valitan, että bussikuski unohti tänään ajaa oikeaa reittiä juuri täällä minun nurkillani, kun olin tulossa kotiin. Tästä kotini läheltä kulkee kolmen eri bussin reitit. Yhdellä pääsen lähemmäs kuin niillä kahdella muulla. Olin siinä bussissa jolla pitäisi päästä lähemmäs, mutta kuski lähtikin posottamaan täyttä päätä sitä väärää reittiä juuri siitä risteyksestä mistä olisi pitänyt kääntyä minun kotikadulleni. Jäin sitten seuraavalla pysäkillä pois ja lähdin lampsimaan kotiin päin. Jos olisin ollut siinä toisen reitin bussissa, niin se aiempi pysäkki olisi ollut silloin minun pysäkkini, joten jouduin yhtä pysäkinväliä liian kauas kotoa.

Siinä kävellessäni se samainen bussi yhtäkkiä kurvaa takaani ohitse ja kääntyy sinne minun kadulleni. Oli näemmä käynyt kääntymässä jossain ympäri. Olin melko varma ettei viitsisi tehdä moista, koska se väärä reitti olisi ihan tovin päästä taas yhdistynyt oikeaan reittiin. Olisi toki sitten kolme onnetonta pysäkkiä jäänyt välistä.

Tämä on muutenkin ilmeisesti ihan sattuman kauppaa, että noilla busseilla pääsee kotiin niinkuin haluaisi. Ainakin kolmesti tämän vuoden puolella muistan käyneen niin, että bussikuski päästelee täyttä höyryä tämän minun pysäkkini ohitse, vaikka nappia on painettu ihan ajoissa.

Onneksi minulla on terveet jalat, ja olen yrittänyt olla aina ihan zen ja pölkky ja hengittänyt syvään ja manannut vain ihan hiljaa pääni sisällä.

Tuo pölkkyys tulee Tiinalta oppimastani Tiibetiläisestä viisaudesta. Tämä on ihan minun lempiviisauksiani ja koitan noudattaa erityisesti tuota pölkky-kohtaa aina tarvittaessa.

Hyvän mielen kolmisääntö:

"Kun haluat liikkua tai puhua
tutki ensin mielesi ja
toimi sitten päättäväisesti oikealla tavalla.
Kun tunnet mielessäsi halua tai vihaa,
älä toimi äläkä puhu, vaan ole kuin pölkky."