Kuten perjantaina mainitsinkin, että muutamalle pitää viikonloppuna lähteä, niin lauantaina sitten lähdettiinkin. Tosin se muutama taisi olla hiukan venyvä käsite, kun hyvää seuraa oli paikalla hiukan enemmänkin ja juttu luisti, niin eihän sieltä malttanut sitten kotiin lähteä ennen valomerkkiä. Valomerkki tuli tosin kyseisessä paikassa jo puoli kaksi, että ei ihan aamuun sentään mennyt.

Enhän minä nyt missään kauheassa tuiskeessa ollut, mutta sen verran, että eilinen päivä meni koko lailla nukkuen ja toipuen raskaista huveista. Kamalaa tämä vanhaksi tuleminen, kun ei yhtä baari-iltaakaan kestä enää samanlailla kuin nuorena tyttönä. Mutta toki sitä yhden päivän kestää vähän vetämätöntä oloakin, siitä ilosta, että on saanut viettää superhauskan illan ystävien kanssa. Ja kaksi kappaletta seurueemme mieshenkilöistä jopa tarjosi naistenpäivän siiderit minulle. Kyllä minun kelpasi.

Joku teistä varmaan vielä muistaakin, kun ennen joulua tuskailin sen kouluni näyttökokeen kanssa ja iloitsin koulun päättymisestä. En muista kerroinko koskaan, kuinka siinä kävi loppujen lopuksi, mutta sain sen siis suoritettua hyväksytysti. Mutta kaikenlaisten epämääräisten virallisten kiemuroiden ja koukeroiden vuoksi se ihan virallisen virallinen valmistumispäivä, jolloin saan paperit käteen, on minulla nyt sitten huomenna edessä. Jee! Vaikka vähän hassua, että se on venynyt näin pitkälle, kun koulussa ei olla tämän vuoden puolella käyty edes enää.

Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.