Melkein pari tuntia retkotin sitten siellä paahtumassa, enkä käynyt uimassa. Vieläkään. Taitaa jäädä talviturkki tältä kesältä kastamatta. Mutta jos kuulee sellaisen vesipetoikäisen pikkupojan toitottavan äidilleen, että vesi on jäätävää, niin ei tosiaan tee sitten mieli mennä itse edes kokeilemaan.

Sitten kun nälkä alkoi kurnimaan vatsalaukussa, niin oli pakko lähteä tallustelemaan kotiin. Kaupan kautta. Kotona sitten kun tarkistelin peilistä, että näytän yhä ihmiseltä eikä mitään pahempia palovammoja ole päässyt syntymään, niin totesin että paljas yläselkäni oli ihan hiekkainen. Vaikka pyyhkeellä olin maannut. Kaupan muilla asiakkailla on saattanut olla hilpeitä hetkiä takanani. Mutta ei se mitään, mukavahan se on tuottaa iloa kanssaeläjilleen.

Nyt on sitten syöty ja blogattu. Seuraavaksi otetaan jälkkäriksi mansikoita ja muiden ihmisten blogeja. Ollapa aina tällaisia kesäpäiviä.