Olen tässä muutaman päivän pitänyt yhtä asiaa sisälläni ihan keskenäni, mutta jotenkin tuntuu siltä, että se on sittenkin jaettava täällä. Ja ehkä saatan hiukan olla sen velkaakin uskollisimmille lukijoilleni, jotka ehkä muistavat (entisen) Ihastuspojan, jota tässä on pari vuotta jo vatvottu. Milloin enemmän, milloin vähemmän, mutta ensimmäisen kerran mainittu melko tarkkaan kaksi vuotta sitten.

Kaksi vuotta siihen meni, mutta arvatkaapa kenen vieressä nukuin lauantaiyöni? Jep.. Ihastuspojanpa hyvinkin. Molempien lievä humalatila ja hauska baari-ilta olivat toki osallisina tapahtumille, mutta kyllähän se ikäänkuin on roikkunut ilmassa se ajatus vain sopivaa tilaisuutta odottaen koko tämän kaksi vuotta. Ja Ihastuspoika yhä väittää, että se suurin este hänen päässään on se yhteinen työpaikka, ettei mitään ole tapahtunut aiemmin.

Siihen nähden kuinka kauan tätä on odotettu, se oli yllättävän vähän outoa. Koska voisi kuvitella, että kun jotain asiaa on kaksi vuotta pähkitty, niin todellisuus voisi tuntua pikkuisen epäuskottavalta, että ihanko oikeasti olen nyt tässä. Mutta oikeasti olikin ihan kotoisaa. Ja ihan nätistihän me oltiin, pelkkää pussailua ja lähekkäinoloa ja paljon juttelua.

Enkä tiedä tuleeko tätä tapahtumaan toiste, mutta sen tiedän että kumpaakaan ei aamulla yhtään harmittanut ja että aivan varmasti pysytään yhä ainakin ystävinä, jos ei muuta.

Silti minusta tuntuu, että olen saanut ikäänkuin jonkinlaisen erävoiton tässä. Vaikkei tämä mikään kilpailu ikinä ole ollutkaan. Tai ehkä todistuksen siitä, etten ole ollut väärässä, että jonkinlaista vastakaikua on aina ollut olemassa.

Enkä ole ollenkaan varma vielä siitä, että olisin samantien pudottamassa sitä "entinen"-sanaa pois siitä Ihastuspojan nimen edestä. Koska se aiemmin mainitsemani uusi tuttavuus on yhä melko vahvoilla uudeksi ihastukseksi. Kun siitä vain ottaisi selvää.

Saapa nähdä mitä tästä kaikesta seuraa.

 

Otsikon biisi: The Cure - Pictures of you