Muistin juuri, että minulla on tällainen blogi, johon en enää nykyään muista kirjoittaa. Sen kyllä huomaa heti blogilistan tilaajamäärissä, kato on käynyt. Ei sillä, että se minua hetkauttaisi. Jos joku on valmis hylkäämään minut heti kun on vähän hiljaisempaa, niin saa sitten mennäkin. Ha. Ne keillä on väliä pysyvät kumminkin. (Siis ihan itsellenihän minä tätä blogia siis kirjoitan. Eikös niin kuulu aina sanoa?)
Olen koko viikon menestyksekkäästi vältellyt kotini siivoamista. Minulle tulisi vieraita viikonloppuna, joten siivottava olisi. Mutta koskapa sitä ei jättäisi asioita viime tippaan. Ehkä toimin tehokkaammin pienen paineen alaisena.
En oikein ymmärrä kuinka onnistun aina hankkimaan itseni tällaisiin tilanteisiin, joissa elämäni jakaantuu joka toisiin viikkoihin. Tai ei elämä, mutta ihastuselämä. Ennen vanhaan oli se tilanne ihastuspojan kanssa, kun vuorotyönsä vuoksi näin poikaa vaan joka toinen viikko. Tai nään yhä vaan joka toinen viikko, mutta nyt se ei ole enää sama asia. Nyt olen sitten onnistunut sekoittamaan pääni tällä herra B:llä, josta taannoin
kirjoitin, ja tilanne on se, että näen B:täkin vain joka toinen viikko. Ja tämä viikko on ollut se viikko, kun en ole nähnyt. Ja odotan nyt sitten maanantaita kuin kuuta nousevaa. Ja se vähän jänskättääkin, koska viikko sitten perjantaina näkiessämme viimeksi saattoi tapahtua jotain pientä, mutta odottamatonta.
Ja kaikenlisäksi olen vielä ihan koukussa facebookiin. Jonkun pitäisi ottaa minulta kone pois vaikkapa viikoksi, niin saisin ehkä jotain aikaiseksikin joskus.
Mutta muuten elämäni on ollut viime aikoina melkoisen mukavaa ja ihanaa ja kaikkea kivaa.
