http://minjaminja.blogspot.com/

Muuttoon on monta syytä. Yksi syy on Elegian ihanat sivupohjat bloggeriin, toinen syy on vaihtelun ja muutoksen halu, kolmas syy vuodatuksen vaivalloinen uusi blogipohjan muokkailu, sekä vanha sekavaksi mennyt blogipohjani, joka tosin joillekin ilmeisesti näkyy ihan oikein.

Kuitenkin, uusi osoite on nyt luotu, tulkaa perässä!!

Tänään aurinko jo lämmitti päivällä, kyllä se kevät sieltä kohta tulee!

Alan olla jo niin väsynyt tähän talveen, lumeen ja pakkaseen. Tiedän, että talvi tulee joka vuosi ja että talvella kuuluu olla lunta ja pakkasta. Ja tiedän, että tilastollisesti ei ole mikään kaikista kylmin ja lumisin talvi ikinä. Mutta ei minun silti siitä tarvi tykätä. Henkilökohtainen kiintiöni on täynnä.

Vähän niinkuin syksyllä sitä odottaa, että tulisi se lumi jo, niin pääsisi siitä märästä pimeydestä, niin ihan samoin sitä lopputalvesta alkaa odottaa, että se jo pikkuhiljaa loppuisi. Niin se vaan menee. Joka vuosi.

Olen viime päivinä miettinyt Ihastuspoikaa ja tätä meidän yhteistä parivuotista taivalta. Yhteisellä tarkoitan siis sitä kun ollaan tunnettu, en mitään sen kummempaa.

Näin Ihastuspojan viime viikolla, joten se "tapaaminen yhdessä vietetyn yön jälkeen" on ikäänkuin poissa päiväjärjestyksestä. Kaikki oli ihan normaalia, iloista ja mukavaa. Ystävyyttä. Ei muuta. Ja olen oikeasti ihan tyytyväinen siihen. Ja se on totta, eikä mitään epätoivoista vakuuttelua. Tykkään Ihastuspojasta tosi paljon, mutta reilussa kahdessa vuodessa olen oppinut siitä kaikenlaista, eikä se välttämättä ole ihan poikaystävämateriaalia kuitenkaan. Liian levoton, liian rauhaton.. luulen tarvitsevani vakaamman ihmisen, että voisin kuvitella seurustelevani.

Mutta koskapa sellaista vakaata ihmistä ei ole just nyt tavoitettavissa ollut, niin sellainen go with the flow-tyyppinen tapahtuma Ihastuspojan kanssa oli ihan suotavaa ja harmitonta. Ja kuten taisin jo kerran aikaisemminkin sanoa, ihan odotettavissa, että se tapahtuu ennemmin tai myöhemmin.

Kaikkihan sai alkunsa siitä, kun baarissa hengasimme ihan kaikessa rauhassa toistemme seurassa, kun Ihastuspojan joku miespuolinen kaveri tuli siihen ja sitten ne leikkimielisesti pussasivat toisiaan. Pojan kaveri sanoi minulle, että tuo poika on niin hyvä pussaamaan. Johon jouduin sanomaan, että enpä tiedä, kun ei ole kokemusta. Jonka johdosta Ihastuspoika korjasi tilanteen hyvin äkkiä. Sitten oli kokemusta. Tsihhih. (huomautettakoon, että kaikilla oli alkoholia veressä jonkin verran, se on aina oiva apuväline lisäämään spontaaniutta)

Mutta koko jutun pointti oli siis se, että olen varsin tyytyväinen, että kaikki tapahtui, jotta se saatiin pois roikkumasta väliltämme. Ja että olen tyytyväinen siitä, että se ei millään tapaa muuttanut tai pilannut kuitenkaan välejämme. Joskus olisin hakenut vaikka kuun taivaalta Ihastuspojan napsauttaessa sormiaan, mutta en enää.

Mutta kyllä minä sitä vielä voisin toistekin silti pussailla.

Silloin 80-luvun alkupuolella pörröpääni eivät olleet ihan samanlaisia kuin nykypäivänä, vaan vähän tuollaisia "kiltimpiä", mutta muistan tuijottaneeni haltioituneena Nik Kershawta, Limahlia, jne. jotka eivät enää kyllä säväytä samalla tapaa kuin silloin pienenä.. ja Duran Duranin Wild Boys-video jumitti minut kuin hypnoosissa tv:n ääreen. Itse Simon LeBon ei viehättänyt minua pätkääkään, mutta ainakin muistan sen yhden tyypin, joka videon loppupuolella on sidottuna siihen auton kattoon. Ja se toinen siellä häkissä. Ja sitten ne kaikki erikoiset tukat niillä muilla tyypeillä siinä videossa.

Ja The Cure ja Robert Smith! Olen aina ollut erittäin viehtynyt Robertin tyylistä ja olen yhä.

Ja Michael Monroe ja Neumann.. ja ketä niitä kaikkia nyt sitten onkaan ollut. Ja sillä pörröpäätiellä olen yhä. Ei voi mitään. Enkä kyllä edes haluaisi voida, pörröpäät rules! :)

Wild boys always shine..

Tuo kyseinen bändi on itseasiassa syypää siihen, että tunnen koko Veen. Tai oikeistaan yksi toinen poika siitä bändistä, jonka olen tuntenut jo useamman vuoden ja jonka takia tutustuin koko bändiin, koska pitäähän kavereiden bändejä aina tukea. Tosin tykkään bändistä ihan oikeasti, eikä vaan koska tunnen ihmisiä siitä.

Muistan, kuinka joskus bändin kuvia netistä katsoessani kiinnitin huomioita yhteen soittajapoikaan, että siinäpä jollain tapaa viehättävän oloinen ihminen, ja sitten yksi kaunis ilta se olikin samassa baarissa kanssani, eikä minulla oikeistaan ollut muita vaihtoehtoja kuin mennä juttelemaan sille. Asiaa helpotti tietysti se, että jutun juuri oli olemassa jo valmiiksi, kun saatoin mainita, että tunnistin sen bändinsä takia ja että tunnen yhden bändikaverinsa. Koska oikeasti en koskaan ikinä uskalla mennä juttelemaan vieraille miehille baarissa. Veen kohdalla vaan oli jotenkin ihan pakko ottaa itseään niskasta kiinni. Vaikka se oli silloinkin hyvin hyvin pienestä kiinni, etten kävellyt vain ohi. Onneksi en kävellyt.

Vaikka olenkin yhä hiukan epätietoinen mitä tästä kaikesta tulee vai tuleeko mitään, niin tällä kertaa en ainakaan voi tuskailla, ettenkö olisi ainakin yrittänyt. Ja se on hyvä se.

Hello there, the angel from my nightmare
The shadow in the background of the morgue
The unsuspecting victim of darkness in the valley
We can live like Jack and Sally if we want
Where you can always find me
We'll have Halloween on Christmas
And in the night we'll wish this never ends
We'll wish this never ends

Where are you and I'm so sorry
I cannot sleep I cannot dream tonight
I need somebody and always
This sick strange darkness
Comes creeping on so haunting every time
And as I stared I counted
Webs from all the spiders
Catching things and eating their insides
Like indecision to call you
and hear your voice of treason
Will you come home and stop this pain tonight
Stop this pain tonight

Don't waste your time on me you're already
The voice inside my head (miss you miss you)
Don't waste your time on me you're already
The voice inside my head (miss you miss you)

PS. Tiistai ON parempi päivä

Blogipohjani on muuttunut väärännäköiseksi. En ole mikään asiantuntija, mutta tämä tapahtui ladattuani uuden version Firefoxista, joten se on kai syypäänä siihen. Joten joillekin se kai saattaa näkyä ihan oikeinkin. En tiedä. Enkä osaa tehdä sille mitään ja olen ihan lamaantunut ja masentunut, kun esteettistä silmääni näin kiusataan.

Ja muutenkin olen ihan lamaantunut kaiken suhteen. Maanantait ei ole kyllä minun päiviäni.

Ihastuspoika ei taida tulla enää töihin ollenkaan. Kai minä sitä silti joskus nään, mutta elin ihan siinä uskossa, että se tulee takaisin töihin tänään, mutta ei se tullut. Eikä taida tulla enää ollenkaan.

Vee ei taida tykätä minusta niin paljon kuin minä siitä.

Elämä on ihan jämähtänyt paikoilleen, eikä mitään kivaa tapahdu.

Tänään ei oikein huvita mikään.

En tiedä muiden mielipiteistä, mutta jotenkin kuulostaa mielestäni pikkuisen ontuvalta selitykseltä. Ei kai kirjojen lukeminen estä mitenkään elämistä?

Jos nyt iltasella tahdon elää vaikka puolikin tuntia, tai joskus jopa tunnin, jonkun muun kuin itseni elämää ennen nukahtamista, niin ei kai se nyt tarkoita, että en sitten elä omaani ollenkaan?

Sanois vaan suoraan, että ei huvita eikä kiinnosta lukea. Hah.

Tuollaista lintua tuskin oikeasti on olemassa, jos ehditte jo ihmetellä. Kirja, mistä se päähäni jäi, on Linnunrata-trilogian kuudes osa, "Vielä yksi juttu...", joka ilmestyi viime vuonna, ei tietenkään Douglas Adamsin vaan ihan toisen hepun, Eoin Colferin kirjoittamana.

Suurena Linnunradan käsikirja liftareille-fanina suhtauduin tietysti melko skeptisesti tähän uuteen kirjaan, mutta jotenkin tunsin, että se on pakko kuitenkin lukea. Alkuosa kirjasta meni siihen, että luin melko kriittisellä silmällä ja tietysti vertailin vanhoihin osiin ja mietin, että yritetäänköhän tässä nyt vähän liikaa päästä verbaalisesti samalle tasolle Douglas Adamsin kanssa. Mutta jossain vaiheessa olen huomaamattani tempautunut mukaan tarinaan ja unohtanut suorittaa tätä vertailua. Eihän Eoin Colfer mikään Douglas Adams ole, mutta kyllä se kirjana on ihan lukemiskelpoinen. Kun vaan ensin pääsee yli siitä vertailusta.