Koska jokaisessa kunnon bloggarissa on myös vikoja, vaikkei sitä yleensä tunnustetakaan, niin ajattelinpa tässä hiukan avautua eräästä omasta viastani.

Minulla on huono itsetunto. Tunnen hirveän helposti alemmuutta ja huonommuutta, erityisesti toisten naisten seurassa, jos minusta tuntuu siltä, että mielipiteitäni tai tekemisiäni pidetään huonompina tai huvittavina. Tiedän olevani useimmiten typerä tuntiessani niin ja tiedän, että tämä alemmuuskompleksi juontaa juurensa peruskouluaikoihin, ja yritän kovasti uskoa olevani ihan yhtä hyvä kuin kaikki muutkin. Mutta ei se aina onnistu. Useimmiten muut eivät varmaan edes huomaa, että tunnen itseni jonkin ihan tyhmän asian takia ihan maan matoseksi tai että olen pahoittanut mieleni jostain itselleni tärkeään asiaan liittyvästä dissauksesta.

Tämä on ehkä syypää siihen miksi useimmat hyvät ystäväni ovat poikia/miehiä. Koska jostain syystä tunnen poikien seurassa helpommin saavani olla oma itseni, enkä koe alemmuutta heihin nähden. Tietysti on olemassa poikkeustyttöjä, sellaisia jotka tuntuvat olevan niin samalla planeetalla kanssani, että automaattisesti olonikin on kotoisa heidän kanssaan.

Mutta sitten on tällaisia poikkeustapausmiehiäkin. Kuten nyt vaikka Herra B. Kun näin B:n ekan kerran, niin ensimmäinen ajatus oli, että onpas siinä varsin viehättävä miesihminen. Ja toinen ajatus oli, että tuollainen mies ei kyllä ikinä tule huomaamaan minua. No, sitten kun pikkuhiljaa tajusin, että kyllähän se pirulainen vaan huomaa, niin ilahdus ja epäusko ovat käyneet sen jälkeen kovaa taistelua sisälläni. En minä koe niinkään huonommuutta tai alemmuutta tässä tapauksessa, mutta jotenkin on vaan kauhean vaikea uskoa, että se voisi pitää minua kiinnostavana ihmisenä.

Ja sama epäusko on nostanut taas päätään yhden ihan uuden tuttavuuden kanssa. Mietin, että miksi se haluaisi viettää aikaansa minun kanssa, kun varmaan se saisi paremmankin..