Jei! Löysin Herra B:n. Joka siis oli ollut tavallaan kateissa. Tai en niinkään löytänyt, kun en etsinytkään, mutta näin ihan sattumalta. Ohimennen. Se ei nähnyt minua. Kai. Enpä siitä nyt varsinaisesti mitään hyötynyt, mutta on mukava tietää, että se yhä on. Ja että yhä on siis mahdollista sattumalta törmäillä.

En minä siihen ihastunut ole, kun enhän edes tunne koko miestä, mutta se on sellainen satunnainen piristysruiske.. en tykkää sanasta silmäpeli, mutta sellaista se kai kuitenkin on. Aina sattumalta kohdatessa. Ja kyllä, se on molemminpuolista. Välillä kiusaan itseäni ajatuksella, että menisin vaan kysyisin, josko se lähtisi vaikka kahville tai jotain, mutta enhän minä oikeasti uskalla!

Mutta on se silti hassua, miten joku ihan vieras ihminen voi tuntua hassulta mahanpohjassa joka kerta kun sen näkee.

Ja sitten taas kuljetaan pää pilvissä ja haaveillaan kuin mikäkin pahainen teini.