Hei vaan! Taas maanantai. Viikonloppu meni taas yhdessä hujauksessa, kun oli mukavaa.

Lauantaina Tampereella oli keskustorilla Earth hour-tapahtumaa, johon suuntasin Tiinan kanssa. (Tiinalla on muuten hienoja valokuvia tapahtumasta, käykääs katsomassa!) Ja tuttuja tuntui olevan liikkellä kovasti. Matkalla keskustorille törmäsimme bussissa Sirtsuun, torilla törmäsin yhteen työkaveriin, sekä entiseen ihastuspoikaan. Ihastuspoikaan törmääminen ei sinänsä tullut yllätyksenä, että tiedän senkin olevan kiinnostunut kaikista tuollaisista jutuista ja tapahtumista, joten vähän osasin odottaakin törmäystä.

Ihastuspoikatutkani tuntuu yhä pelaavan aika mainiosti, vaikka ihastus onkin jo menneen talven lumia, onnistun aina bongaamaan sen kaukaakin väkijoukoissakin. Pojalla oli seuranaan joku tyttönen, oletettavasti jonkin asteinen tyttöystävä, vaikka sitä ei erityisesti mainittu esiteltäessä. Parasta olikin se, että huomasin, että minua se ei todellakaan hetkauttanut millään tapaa negatiivisesti. Päinvastoin, huomasin ajattelevani, että tyttö vaikutti ihan kivalta. Vaikkei paljon juteltukaan. Mutta ei kai nyt ihastuspojan kaltainen poika olisikaan kuin kivojen tyttöjen kanssa!

Niin ja oli siellä sitä tapahtumaakin, Ville Leinonen ja Pauli Hanhiniemi lauloivat, ja sitten oli joku tulishow, jota en nähnyt kyllä ihan kauhean hyvin väenpaljouden takaa.

Lopuksi on pakko laittaa American Idolissa tällä kaudella vaikuttavan Adam Lambertin versio Ring of firesta. Minä kyllä tykkään kovasti alkuperäisestä Johnny Cashin versiostakin, mutta tämä Adamin versio on jo niin pahasti raiskattu, että se ei voi olla muuta kuin hyvä! Sitä paitsi Adam voi tehdä ihan mitä vaan ja se luultavasti kuulostaa silti aina hyvältä. Ja näyttää.

 

*****

PS. Kaukoihastuneena olo on välillä aika mälsää. Olikohan tämä nyt ihan viisasta taas..