Nonnih, sainhan minä yhden ehdotuksen tuohon, että mistä haluaisitte minun kirjoittavan, kun oikein kerjäsin. Sitkeys palkitaan. MH pyysi kertomaan jonkin mieluisan asian lapsuudesta. Ja minähän kerron.

Lapsuuteni mieluisin asia, tai pikemminkin paikka, on mummola. Tai minullahan oli toki kaksi mummolaa, mutta mieluisin oli tämä maalla sijaitseva. Toinen mummola oli ihan kaupunkimummo, kerrostaloasunnossa, eikä me edes vietetty siellä niin paljon aikaa kuin tuossa toisessa mummolassa.

Itse asiassa lapsuuteni lähes kaikki muistot liittyvät tuonne mummolaan. En muista niinkään tavallisia arkipäiviä kotona, paitsi tietysti jotain erityisiä juttuja, mutta mummolasta muistan ihan tavallista arkeakin.

Mummola oli siis ihan oikea maalaistalo. Eläimiä siellä ei ollut, koska erinäisistä syistä johtuen niistä oli jouduttu luopumaan jo ennen syntymääni, mutta aikanaan siellä oli kyllä ollut kaikki lehmät, kanat ja hevoset. Mutta peruna- ja viljapellot olivat, ja kasvimaa josta sai syödä suoraan herneitä ja porkkanoita. Ja olihan aina naapurin lehmät. Siellä ne töllistelivät ihan tienvieressä pellolla, kun me tytöt päivittäin marssimme edes takaisin tuolla tiellä.

Usein meitä oli kolme, minä, siskoni ja serkkuni. Meillä oli tietysti maailman parhaat leikit ja keksimme aina kaikkea hurjan kivaa. Emmekä me leikkineet mitään tylsiä tyttöleikkejä, vaan kaikkea jännää. Perustimme salapoliisikerhoja ja vakoilimme ihmisiä ja ratkoimme arvoituksia. Ja teimme eväsretkiä tietysti. Jossain vaiheessa päätimme ryhtyä kirjailijoiksi ja aloimme kaikki kirjoittaa tarinoita, joita sitten luimme toisillemme ääneen. Harmi, että ne kaikki ovat ilmeisesti kadonneet jonnekin, luultavasti roskiin.

Mummolassa oli myös maailman paras ja kiltein koira. Ei tule ikinä toista samanlaista koiraa.

Olen ihan äärettömän onnellinen siitä, että tällaiselle kaupungissa asuvalle tytölle oli tuollainen paikka, jossa sai mennä ja olla aika vapaasti ja oppi kaikenlaisia asioita, ihan jo sellaisista kukista ja kasveista lähtien mitä ei täällä kaupungissa kasva. Aina silloin tällöin kohdalle osuu ihmisiä, jotka asioista mitään tietämättä tulevat sanomaan, että "tuollainen kaupunkilaistyttö ei varmaan edes tiedä.." ja silloin minulta saa kyllä aika napakan vastalauseen ja luennon lapsuudestani. Minä en suostu olemaan mikään kaupunkilaistyttö, vaikka kotini onkin aina kaupungissa ollut. Nih.

Nyt en jaksa enää oikolukea tekstiä, että antakaa anteeksi jos on kirjoitus- tai kielioppivirheitä tuolla seassa. Ja lisää ehdotuksia saa yhä antaa, jos tahtoo kuulla jostain elämäni jutusta.

Kuvahaasteeseenkin tuli yksi ehdotus lisää, toteutan haasteen huomenissa.

Ja vielä se pitää sanoa, kun tuossa eilisen postauksen lopussa mainitsin ihmisestä, johon ei ehkä olisi olosuhteisiin nähden viisasta mennä ihastumaan.. olosuhteilla en siis tarkoittanut mitään sellaista, että kyseinen ihminen olisi varattu tms. jos siitä nyt sai sellaisen käsityksen. Tuli mieleen, että joku sen saattaa tulkita niinkin.