Viime viikonloppuna törmäsin internetin ihmeellisessä maailmassa, toisin sanoen facebookissa, erääseen mieheen menneisyydestäni. En etsinyt miestä tarkoituksella, vaan sen kuva tupsahti eteeni aivan muissa yhteyksissä. Eikä siinä vielä suinkaan kaikki. Eilen taas facebookissa seikkaillessani, eri tarkoituksissa kuin viime kerralla, mutta en edelleenkään kyseistä miestä tarkoituksella etsien, miehen kuva osui taas silmiini. Että johan se nyt alkoi minulle kummittelemaan. Eihän siinä sitten auttanut muu kuin laittaa miehelle viestiä ja kysyä muistaako se vielä minua.

Laskeskelin, että siitä on yhdeksän vuotta aikaa kun viimeksi olen nähnyt tai ollut missään tekemisissä tuon miehen kanssa. Meillä oli silloin sutinoita, mutta emme seurustelleet. Jos meidän välimme olisi pitänyt silloin määritellä facebook-termein, niin oikea ilmaisu olisi varmasti ollut "it's complicated".

Tuo tapaus tietysti muistutti mieleeni kaikenlaisia asioita joita en ole ajatellut enkä muistanut enää vuosiin. Mies oli vielä kuvassa ihan samannäköinen kuin silloin kauan sitten, miten se ei ole muka yhtään vanhentunut yhdeksässä vuodessa! Ja niinhän siinä kävi, että mies ilmestyi sitten uniinikin viime yönä. Kaikenlaista hassua.

Ja vastasihan se toki viestiini tänään. Sanoi luultavasti muistavansa, mutta esitti tarkentavan kysymyksen (itse olen varmaan vähän erinäköinen kuin yhdeksän vuotta sitten, hiusväristä lähtien), johon vastasin juuri äsken ja kysyin kuulumisia.

Jos minä näin saan uuden yhteyden (ihan kaverimielessä siis) tuohon menneisyysmieheen, niin kerrankin voin sanoa facebookista olleen jotain todellista hyötyä! Olen minä kuitenkin satunnaisesti tässä vuosien saatossa pohtinut, että mitähän sillekin nykyään kuuluu.

Ihan taas hihityttää ja on hyvä mieli.

1821114.jpg