Viikonloppu meni taas niin että humaus vaan kävi. Liian lyhyitä ovat, mokomat.

Perjantaina olin niin väsynyt, että kun menin nukkumaan puoli kahdeltatoista illalla, niin heräsin seuraavana aamuna vasta puoli kahdeltatoista. Tai voiko sitä enää edes aamuksi sanoa. Eli sellaiset näppärät kahdentoista tunnin unet.

Sitten olinkin kyllä pirteä, lauantaina tiskailin, siivoilin ja pesin pyykkiä. Ja velvollisuudet suoritettuani lähdin ystävän luokse. Ystävän (poika) luona sitten parannettiin maailma jutustelemassa parin siiderin kera, ja opettelin pelaamaan Guitar Heroa. Eipä uskoisi, että kolmen sormen hallitseminen voisi olla niinkin hankalaa. Mutta kyllä se siitä lähti sujumaan, varsinkin kun soittelin vaan tuttuja ja hyviä biisejä. Väittäisin, että se auttaa hiukan, jos tuntee etukäteen sen kappaleen, vaikka siinä niitä värijuttuja pitääkin seurata minkä mukaan painellaan.

Siinä sitten aikamme lorvailtuamme saimmekin yhtäkkiä päähämme, että lähdetäänpä kaupunkiin ottamaan ihan pari vaan johonkin kivaan paikkaan. Ja näin sitten teimme. Koska oli lämmintä vielä silloin, niin suuntasimme ensin terassille ja kun alkoi tulemaan vilu siirryttiin sisätiloihin. Ja sitten ajoissa kotiin, kahden bussilla..

Sunnuntain pyhitinkin sitten ihan kokonaan laiskottelulle, enkä tehnyt sitten niin yhtään mitään järkevää. Katselin televisiota, luin kirjaa ja blogeja, ja surffailin facebookissa ja muutenkin netissä.

Tänään ei sitten olekaan vielä tapahtunut mitään kertomisen arvoista, paitsi aamu alkoi kovin ihastuttavasti, kun ihastuspoika tulikin pitkästä aikaa bussilla kanssani, kun ei ollut jaksanut lähteä pyöräillä polkemaan.

Laitetaanpas vielä lopuksi yksi biisi, jonka hyvyyden muistin taas lauantaina Guitar Heron ansiosta. Tätä on tullut kuunneltua joskus nuorempana ja paljon!




Stray Cats - Rock this town