1492704.jpg
klikkaa isommaksi

Kun en eilen saanut postattua tänne muuta kuin sen yhden hauskan videopätkän, niin kerrotaanpa tänään sitten eilisenkin kuulumisia.

Eilen töiden jälkeen kun bussittelin kotiin päin sain yhtäkkiä päähänpiston, että jäänkin pois bussista jo aikaisemmin ja kävelen loppumatkan kotiin, kun oli niin hieno ilma.  Jäin sitten tuossa Teiskontiellä Alasjärven kohdalla ja ajattelin piipahtaa ensin siinä järven rannalla, ennenkuin alan tarpomaan kotiin.

Siinä sitten ihan kaikessa rauhassa seisoskellessani aloin kuulla jotain ääniä ja mitä minun vanhat silmäni näkivätkään. Kaksi joutsenta laskeutui ihan muina miehinä juuri järveen. Arvatkaapa kellä oli onneksi kamera mukana. Mokomat vaan majoittuivat vastarannalla ja minun kamerallani ei ihan ihmeisiin pysty, mutta tuo yläpuolella oleva kuva taisi olla paras otos. Levitoivat juuri toisillensa siinä.

Ihan autio ja hiljainen uimaranta oli muutenkin mukava kokemus. Kiipesin ylös uimahyppytorniin väijymään noita lintuja kamerani kanssa ja siinä istuessani hiljaisuudessa ja katsellessani veden liikkumista tuli ihan hassu keinuva olo itselle, niinkuin se torni olisi keinunut. Oli pakko lakata tuijottamasta vettä, herkkä kun olen tulemaan merisairaaksi, niin kai olisin tullut järvisairaaksikin pian. Mutta muuten olin iloinen, että poikkesin kerrankin tylsästä tavasta ajaa bussilla suoraan kotiin asti. Pitänee tehdä sitä useamminkin.

Tänäänkin oli kaunis päivä, mutta olin töiden jälkeen niin umpiväsynyt, että oli pakko tulla suoraan kotiin. Nukuinkin sitten melkein kolmen tunnin päikkärit. Saas nähdä miten käy yöunien kanssa nyt.

Laitetaanpa lopuksi vielä lisää joutsenia kehiin. Melkein yhtä kaunis Tomi Joutsen laulaa. :)



Amorphis - Silent Waters