Lumilta löysin tällaisen meemin. Johan tässä on tainnut taukoa meemeilyssä ollakin.

Mitä muistat lapsuudestasi?
Paljon kaikkea kivaa. Parhaiten muistuu mieleen aina kaikki reissut maalle mummolaan, missä siskon ja serkkutytön kanssa puuhattiin kaikkea kivaa. Se oli kaupunkilaistytölle sellainen pieni paratiisi, kun sai huidella pitkin peltoja menemään miten tykkäsi. (no ei me nyt ihan konkreettisesti pellolla oltu, ainakaan kovin usein..)

Mikä oli lempileikkisi pienenä?
En muista mitään erityistä lempileikkiä. Ainakin leikittiin paljon kaikenlaisia salapoliisileikkejä, ja kirjailijoiksi meidän piti tulla jossain vaiheessa myös, silloin kirjoitettiin paljon tosi jänniä tarinoita.

Mikä oli suurin unelmasi lapsena?
Jossain vaiheessa halusin ainakin kovasti koiraa. En koskaan saanut, sanoisin nyt, että onneksi en. Minulla oli lapsena myös aika paljon kaikkia vähän korkealentoisiakin unelmia, kun tahdoin niin kovasti uskoa kaikkiin satuihin. Toivoin esimerkiksi kovasti, että Maija Poppanen tulisi meillekin.

Kuinka unelmasi muuttui kun kasvoit vanhemmaksi?
Ainakin lakkasin uskomasta Maija Poppaseen. Ja haltioihin ja menninkäisiinkin melkein.
Lakkasin myös haluamasta koiraa, minä en ole ollenkaan koiraihminen.

IHMISSUHTEET:

Millaisiin ihmisiin ihastut?
Tiina väittää näkevänsä usein jonkun kaavan ihastuksissani, mutta en oikein usko siihen. Jos ihan ulkonäöstä aloitetaan, niin taidan usein ihastua sellaisiin söpöihin rokkipoikiin, joilla on hymyilevät silmät. Luonnepuolella positiivinen asenne ja hyväntuulisuus ovat mukavia ominaisuuksia.

Entä millaisiin rakastut?
En tiedä onko minun rakastuksissani ollut mitään yhteistä tekijää. Sellaisiin ihmisiin, joiden seurassa minun on hyvä olla ihan oma itseni. En sitä paremmin osaa selittää.

Millaisia ystäväsi ovat?
Minulla on monenlaisia ystäviä, mutta parhaimmat ovat sellaisia joiden kanssa voi puhua ihan mistä vain ja joihin voin luottaa. Eikös nuo ole melko itsestäänselviä ystävän ominaisuuksia. Sen lisäksi jostain syystä parhaat ystäväni tuntuvat olevan aina miespuoleisia.

Millä sanoilla sinua on kuvailtu?
Vaikka millaisilla. Väittävät kai rauhalliseksi ja iloiseksi, ja positiiviseksikin.

Mikä on paras ja mikä huonoin iskurepliikki joka sinulle on sanottu?
Ilmeisesti minua ei ole isketty repliikeillä, kun en muista, tai sitten olen tehokkaasti unohtanut kaikki sellaiset. Mutta ei vaan tule nyt yhtään mitään mieleen.

Kenen kanssa haluaisit nyt viettää aikaa ja miten?
Ihastuspojan tietysti. Ihan vaikka vaan jutellen.

RAKKAUS:

Uskotko Siihen Oikeaan?
En usko, että on olemassa vain yhtä oikeaa. Se olisi oikeistaan vähän pelottavakin ajatus.

Oletko rakastunut tyttöön/poikaan?
Jaa niinkun nyt vai ikinä? Olen minä ikinä rakastunut, mutta tällä hetkellä en ole rakastunut. Vai kysyttiinkö tässä, että tyttöön vai poikaan? Siinä tapauksessa vastaan, että poikaan.

Mitä rakkaus sinulle on? Miten se ilmenee?
Rakkaus on hassu asia, joka saa ihmismielen ihan sekaisin.

VIIHDE:

Mitä teet mieluiten ylimääräisellä ajallasi?
Riippuu päivästä, joinain päivinä hengailen ihan mielelläni yksin kotona, istun tietokoneella, katson televisiota, luen kirjoja ja kuuntelen musiikkia. Toisina päivinä sitä taas mielellään viettää aikaa ystävien kanssa.

Kappale, jonka kuulit viimeksi?
Koneelta kuuluu parhaillaan Red hot chili peppersien Million miles of water. Kiva biisi muuten, tykkään kovasti.

Kappale, joka erityisesti ärsyttää sinua?
Tähän voisin jättää suoraan Lumin vastauksen: "Se Lord Estin "sä meet ja meet ja meet ja meet..." koska se kappale todella ärsyttää minuakin!
Jos jonkun toisen koittaisin keksiä ihan omista aivoistani, niin Rammsteinin Mutter ärsyttää minua kovasti. Ahdistun aina jos joudun kuuntelemaan sitä.

Viimeisin kirja jonka olet lukenut?
Parhaillaan keskeneräisenä on Hemingwayn Kenelle kellot soivat.

Minkä elokuvan haluaisit nähdä?
Narnian tarinat: Velho ja leijona. Ja sen uuden Indiana Jones-leffan, kunhan se joskus tulee.

RUOKA:

Mitä söit tänään ensimmäiseksi?
Ruisleipää.

Bravuuriruokasi?
Äh. Ei minulla taida olla bravuuriruokaa. Olen niin laiska kokki nykyään, että melkein hävettää.

Ruoka, jolla hemmottelet/hemmottelisit rakkaintasi?
No sehän riippuisi siitä rakkaasta, että mikä sen lempparia olisi. Mutta nyt kun ei ole sitä rakasta, niin ei voi tietää.

Mitä ruokaa tekisit lapsille (omille tai muiden)?
Perunamuusia ja lihapullakastiketta. Jos nyt yhden tähän valitsisi. Jos olisi omia lapsia, niin kai niille eri päivinä tekisi eri ruokia.

Söitkö pienenä lautasen aina tyhjäksi?
En kyllä tainnut ihan aina syödä. Sitten äiti yritti saada huonoa omaatuntoa aikaiseksi sanomalla, kuinka joku jossain olisi tuostakin ruoasta onnellinen.

ARKI:

Mitkä viisi asiaa teet lähes joka päivä?
1. Herään
2. Syön (ainakin jotain)
3. Kuuntelen musiikkia
4. Surffaan netissä
5. Menen nukkumaan

Mikä on parasta arjessa?
Ihan se tavallinen arki, ystävät ja se kun tajuaa olevansa ihan onnellinen elämäänsä juuri nyt.

Entä mikä on vaikeinta?
Aamuherätykset. Ja nekään eivät ole ihan kamalan vaikeita.

Jos arkesi olisi väri, mikä väri se olisi?
Vaaleansininen, kirkkaan violeteilla roiskeilla.

TÄMÄ PÄIVÄ:

Miten heräsit tänä aamuna?
Heräsin puhelimen herätysääneen kello 04.40.

Mitkä olivat ensimmäiset sanasi?
Huomenta, bussikuskille. Luulisin. Joinain aamuina saatan yksinäni lauleskella musiikin tahtiin ennen kuin astun ovesta ulos.

Paras ja huonoin asia mitä tänään on tapahtunut?
Parasta voisi olla vaikka joku juttutuokio työkaverin kanssa. Huonointa oli se, kun huomasin, että toinen talvikenkäni alkaa hajota. Mutta onneksi tulee jo kevät ja saa siirtyä tennareihin ihan kohta!

Oletko tyytyväinen päivääsi tähän asti?
Olen.

HUOMINEN:

Miten toivoisit herääväsi huomenna?
Pirteämpänä kuin tänään.

Mitä haluaisit huomenna tehdä?
Jotain mukavaa, en tiedä. Töihin on ainakin mentävä.

Mitä sinun pitää huomenna tehdä - haluat tai et?
Ehdinkin tähän jo vastata edellisessä, sinne töihin on mentävä. Ei se tosin ole mikään vastenmielinen homma minulle.

Uskotko että huomenna kaikki voi olla paremmin?
Toki voi olla, mutta ei tässä nyt mitään suuria vikoja ole paranneltavaksi.

TULEVAISUUS:

Mitä eniten haluat tulevaisuudeltasi?
Ihan tavallista elämää, ja tahtoisin tietysti rakastua. Mieluiten ihastuspoikaan.

Mikä sinua tulevaisuudessa pelottaa?
Taidan olla vähän tylsä, mutta en oikein ole ikinä jaksanut murehtia tulevaisuutta, niin mikään ei oikein pelotakaan. Minulla kun on taipumus uskoa siihen, että asiat yleensä järjestyvät parhain päin.

Jos elämäsi olisi elokuva, millaiseen kohtaukseen elokuva päättyisi?
Vanha mummo (minä) ja vaari (ihastuspoika?) istuisivat onnellisina jossain järven rannalla vierekkäin. Ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka.

1368657.jpg