Minulla on kurkussa kaktus. Oikeastaan tämä alkoi jo illalla, kun olin ensin tunteja kieltäytynyt ajattelemasta, että kurkussani tuntuu hassulta. Lopulta myönsin, että kurkussani ei varsinaisesti tunnu kovin hassulta, vaan siihen sattuu. Koitin lääkitä itseäni kuumalla juomalla ja särkylääkkeellä.

Aamulla heräsin joskus ennen seitsemää siihen, että kurkkuun sattui kovasti ja nieleminen oli vaivalloista. Puoliunessa könysin keittiöön ottamaan lääkettä ja juomaan. Sitten mätkähdin takaisin sänkyyn ja nukuin täyttä päätä puoli kahteentoista.

Ja tässä sitä nyt ollaan. Kurkkuun ei satu enää, mutta joku on unohtanut hiekkapaperinsa sinne. Muita oireita ei vielä ole, mutta jos vanhat merkit paikkansa pitää, niin kyllä tästä vielä flunssa kehkeytyy.

Voi minua.