Tällainen meemi on taas kiertänyt pitkin blogeja, sopi hyvin näin sunnuntaiaamun ratoksi tällaisen väsääminen. Kuten näkyy, elämäni ei ole ollut täynnä päätä huimaavia tapahtumia ja huippukohtia, vaan melko tavallista tallaamista. Ihan hyvä elämä silti.


Kymmenen vuotta sitten, 1997:
1. Muutin pois vanhempien luota, asumaan saman katon alle silloisen poikaystäväni kanssa.
2. Vietimme juhannuksen Kauhajoella Nummirockissa.
3. Juhannuksen jälkeen menimme kihloihin.

Viisi vuotta sitten, 2002:
1. Asuin yksin Hervannassa.
2. Aloin seurustelemaan viimeisimmän exäni kanssa.
3. Tein työkseni epäsäännöllisiä keikkahommia, jota en tuntenut mukavaksi tavaksi työskennellä.

Kolme vuotta sitten, 2004:
1. Asuin yhdessä miehen kanssa, mukavassa rivitalokaksiossa.
2. Olin töissä ehkä tähän mennessä mukavimmassa työpaikassani, valitettavasti vain vuoden sopimuksella.
3. Parisuhteeni alkoi voida huonosti, kunnes hajosi kokonaan miehen paljastuttua valehtelevaksi, toisten naisten kanssa vehkeilijäksi.

Vuosi sitten, 2006:
1. Olin jo töissä nykyisessä työpaikassani ja kävin koulua samalla.
2. Hengailin kesän ajan yhden söpön miehen kanssa.
3. Asuin tässä asunnossa missä nytkin yhä asun.

Tähän asti tänä vuonna
1. Kouluni on loppusuoralla.
2. Olen innostunut valokuvaamisesta (kohta alan haaveilemaan paremmasta kamerasta).
3. Olen ihastunut yhteen uuteen ihmiseen ja huomannut elämässäni olevan muutenkin paljon kivoja tuttavuuksia.

Eilen:
1. Tiskasin ja siivosin kotona.
2. Kävin äidin luona syömässä.
3. Katselin paljon tv:tä.

Tänään:
1. Nukuin harvinaisen myöhään.
2. Olen juonut jo aamukahvit.
3. Istun tässä koneella tekemässä tätä kyselyä.

Huomenna:
1. On taas työpäivä.
2. Aion ehkä käydä etsimässä kaupungilta itselleni uudet farkut, jos jaksan.
3. Otan luultavasti torkut, kun pääsen kotiin, koska en ikinä saa tarpeeksi unta sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

Ensi vuonna:
1. Olen toivottavasti valmistunut koulusta.
2. Löydän toivottavasti uuden mukavan työpaikan.
3. Rakkauselämäni on toivottavasti edistynyt johonkin suuntaan.