Tiesittekö, että tänään on Kansainvälinen päivä otsonikerroksen suojaamiseksi (International Day for the Preservation of the Ozone Layer)? YK:n yleiskokous päätti päivän vietosta vuonna 1994.

Näin kertoo Wikipedia tästä päivästä. En minäkään olisi tiennyt.

Sen lisäksi tänä samaisena päivänä vuonna 1956 muovailuvaha tuli markkinoille. Ja vuonna 1984 oli televisiosarja Miami Vicen ensi-ilta Yhdysvalloissa. Tärkeä päivä on siis tänään.

*****


Sen lisäksi haluan jakaa kanssanne erään meilin jonka olen saanut.

Miessuhteiden nimet:

HOITO

Ihminen, jonka kanssa harrastetaan seksiä, mutta jota ei oteta
vakavasti. Hoidot lentävät yli laidan, kun parempaa ilmestyy
näköpiiriin. Yleensä hoito ei itse tiedä olevansa hoito.

JUTTU
Hankalaa säätämistä, kun osapuolet eivät ole yksimielisiä siitä,
missä mennään.

KIVA
Adjektiivi ihmisestä, jolla ei ole mitään mahdollisuuksia.

NÄKEMINEN
Suhde, jossa ensimmäinen suudelma on vaihdettu. Suhteen seuraava aste
on  tapailu.

TAPAILU
Nähdään viikonloppuisin ja liikutaan vaikeilla vesillä. Uskollisuus
ei ole pakollista, mutta vieraissa juoksemista ei katsota hyvällä.
Suhteen seuraava aste on hengailu.

HENGAILU
Vaihe, jossa kummankin luullaan olevan yksiavioinen. Suhteen seuraava
aste on seurustelu.

SEURUSTELU
Vaihe, jossa kesähäistä puhutaan tosissaan.

ME-EILY
Alennustila, johon monet vajoavat parissa viikossa. Puhutaan kaikesta
monikossa tyyliin: "me tehdään sitä ja tätä..."

KOLME
Entisten sänkykumppanien määrä sillon, kun uusi partneri kysyy,
kuinka monen kanssa olet ollut. Tästä ei lipsuta!

KORVIKEMIES
Sinkkumies, joka auttaa muutossa ja korjaa autosi. Mustasukkaisuus
voi iskeä, kun mies alkaa kulkea jonkun kanssa.  Pidä silloin pääsi
kylmänä ja etsi uusi korvike.

LUURIJUOPUMUS
Humalan aste, jossa on pakko soittaa entiselle, nykyiselle tai
mahdollisesti tulevalle poikaystävälle. Tätä tilaa vaaditaan laissa
rangaistavaksi.

PARTIONIMI
Uuden deitin lempinimi, joka liittyy usein siihen, mitä mies tekee,
esim. pizzapoika tai skeittari.

PYRAMIDI
Verkosto, joka muodostuu siitä, kuka lähipiiristäsi on ollut kenenkin
kanssa. Muistuttaa turvaseksin tärkeydestä.

SEKOILU
Alkoholilla on yleensä tekemistä asian kanssa.

VIIDAKKOPOIKA
Lomaromanssi, josta sukeutusi täydellinen suhde, ellei mies asuisi
vähintään 1000 kilometrin päässä.

(Tämä e-mail-kirje on lähetetty sinulle, jotta saisit vaihtelevaa
miestä. Originaali kirje on Läyliäisissä, Suomessa. Sitä säilytetään
eräässä kurkkupurkissa eräässä kuivatarvikevarastossa. Se kirje on
kiertänyt Läyliäisissä 9 kertaa.

Neljän päivän päästä sinä tulet saamaan miestä siksi, että olet
vastaanottanut tämän kirjeen. Tämä ei ole pilaa! Miehiä alkaa tulla
ovista, ikkunoista, liesituulettimista, jääkaapin takaa,
ilmastointiaukoista, mikäli sinulla on postilokero-osoite, niin
sieltäkin löytyy yksi muheva mies
odottamassa noutajaansa!)

Siitä sitten vain laskemaan, montako erilaista miessuhdetta olette harrastaneet noista?