Yksi tuttuni sanoi tuossa, kun oli puhetta parisuhteista, että hän haluaisi löytää rinnalleen sellaisen ihmisen, joka haluaa perheen ja ymmärtää, että suhde on "kahden kauppa" jossa kaikki tehdään yhdessä. Jotenkin tuo loppuosa särähti minun korvaani ja pahasti.

Okei, ymmärrän kyllä, että on ihmisiä jotka haluavat olla kumppaninsa kanssa kuin paita ja peppu, ja onhan se ihan okei, jos suhteen molemmat osapuolet ovat sitä mieltä ja ovat onnellisia sellaisessa elämässä. Mutta kyllä minä tykkään, että vaikka kuinka rakastaisi toista ihmistä, niin kyllä ihmisellä tarvitsee olla ns. omakin elämä silti. Omia ystäviä niiden yhteisten lisäksi. Oma harrastus esimerkiksi tai muuten vain omaa aikaa ihan itselle välillä.

En ymmärrä sellaisia pareja, jotka käyvät kaikkialla vain pariskuntana. Ei vietetä enää esim. tyttöjen tai poikien iltoja ikinä, vaan tavataan vain toisia pareja.

Omat parisuhteeni ovat kaikki olleet sellaisia, että ollaan toki yhdessä paljonkin, ja tehdään asioita yhdessä, mutta sitten välillä osataan ottaa lomaa suhteesta ja viettää vaikkapa koko viikonloppu eri osoitteissa. Satunnaisesti siis, ei niin että joka viikonloppu huidellaan omilla teillään. Uskokaa tai älkää, mutta sunnuntai-illat ovat usein melko paljon normaalia mukavampia erossa vietetyn viikonlopun jälkeen.

Toinen mikä minua ärsytti siinä samaisessa lauseessa, oli se tapa millä asia esitettiin. Että toisen pitää ymmärtää  suhteen olevan sellainen. Ymmärtää. Ikäänkuin se olisi ainoa oikea tapa, ja ihmiset jotka ovat toista mieltä ovat väärässä. Asian olisi ehkä voinut ilmaista, että toivoo toisen ajattelevan samanlailla hänen kanssaan tästä asiasta.

No, onneksi minun ei tarvitse kyseisen henkilön kanssa alkaa vääntämään näistä asioista, kun en ole aikeissa alkaa parisuhteeseen hänen kanssaan.