Huomasin taas viime yönä, että elämäni on unissa paljon vauhdikkaampaa ja tapahtumarikkaampaa, kuin täällä tosimaailmassa. Jos kirjoittaisinkin vaan uniani tänne, muka tositapahtumina, niin luulisitte että omistan tosi jännittävän elämän. Paitsi ei taitaisi mennä kovin kauaa läpi totena, sen verran outo oli yksikin tapahtuma viime yön unessa.

Olin nimittäin lähdössä jonnekin ulos, juhlimaan siis, ja kovalla kiireella piti laittautua ja meikata. Ja koko ajan oli kaikkea vastoinkäymistä ja hidastetta, niinkuin unissa yleensä on kun jotain pitäisi saada aikaan. Mutta unen erikoisin kohta oli kun kesken ripsivärin laitoin ripseni syttyivät palamaan. Ei mitenkään roihahtamalla, vaan sellainen sievä pieni liekki yhdessä kohtaa ripsiä. Yritin sammuttaa sitä varovasti taputtelemalla, ettei meikki menisi pilalle, mutta liekki jotenkin väisti aina toiseen kohtaan. Pakko oli sitten lopulta vedellä pestä koko silmä, että sain sen sammuksiin.

Ripset eivät tietenkään vaurioituneet mitenkään, vaan jatkoin meikkaamista kaikessa rauhassa tuon episodin jälkeen. Olisipa vaan hauska aina ymmärtää kuinka pääni onnistuu kehittelemään tuollaisia unia.

*****

Viikonlopun iloksi tein vielä meeminkin. Tämä on kiertänyt pitkin blogeja silloin joskus kun itselläni ei vielä ollut omaa.

Eli tarkoituksena on googlettaa omalla nimellä, esim. "Minja on" ja kopioida 10 ensimmäistä tulosta. Näin opin itsestäni sitten uusia asioita. Ja hipsut haun ympärille!

1. Minja on nätti nimi ja tyttömme on ihan nimensä näköinen.

2. Minja on aina iloinen koira.

3. Minja on erittäin varhaiskypsä narttu.

4. Minja on nyt ilmoitettu neljään näyttelyyn.

5. Minja on Einon parhaita kavereita.

6. Minja on tämän kevään aikana itsenäistynyt paljon.

7. Minja on hyvin taisteluntahtoinen persoona.

8. Minja on ihana.

9. Minja on tosi tosi söpö.

10. Minja on vähän laiska, joten se ei pidä pitkistä lenkeistä.

Tämän kuulostaa aivan minulta. Älkää kiinnittäkö huomiota siihen, että saatankin olla koira. Vuh.