Tiina-siskoselta bongasin tällaisen maskottihaasteen. Tarkoituksena esitellä yksi tai kaksi maskottia, ja kertoa niiden tarinat. Mutta koska minulla on paljon maskotteja ja koska Tiinakin esitteli kolme, niin kolme tulee tässäkin.

645877.jpg

Ufo-mies: Ostin tämän itse noin 6 vuotta sitten Pälkäneen Aapiskukosta. Sen violetti vaate kiinnitti oitis huomioni, violetti on niiiin lempivärini. Ja koskapa se muutenkin erottui joukosta muiden lelujen seassa ja aiheutti hyväntuulista hilpeyttä seurueessani, en vain voinut lähteä pois ottamatta sitä mukaani. Siitä lähtien ufo-ukko on asunut aina näkyvällä paikalla jokaisessa kodissani.

645873.jpg

Marsupilami: Lisää keltaista. Tämän otuksen sain lahjaksi Tiina-siskolta. Se oli tietenkin paketoitu Tiinamaiseen tapaan niin, että pitkää häntää varten oli tehty paperiin reikä ja häntä roikkui ulkopuolella. Lahja joka aiheutti naurua ja iloista mieltä jo ennen avaamista! Marsupilamin paikka on jokaisessa kodissani ollut jonkin korkean kaapin tai hyllyn päällä, jotta häntä saa roikkua vapaana.

645867.jpg

Pikku klovni: Tämän tarinaa en muista enää, olen saanut sen joskus kauan sitten jostain lahjaksi, epäilen mahdollisesti siskoa tästäkin. Tällä maskotilla on aina myös kunniapaikka kodissani, koska levittää selvästi iloista mieltä ympärilleen. Vaikkakin erään ystäväni pieni tytär kysyikin minulta kerran, että "onko tämä pelottava?". Sain vakuutettua, että se on aivan kiltti pieni pelle, jonka jälkeen sillä uskalsi hiukan leikkiäkin.

En haasta ketään erityisesti, mutta halukkaat saavat jatkaa!