Pidettiin eilen kaverini kanssa hiustenvärjäysiltamat. Nyt on hieno uusi kaksivärinen tukka. Tai kahta erisävyistä punaista, tummempaa päällä ja vaaleampaa alla. Otettiin siinä samalla vain yhdet siideritkin, vaikka ystäväni mies olisi kovasti halunnut alkaa sekoittelemaan meille viinapaukkuja. Nauratti ajatus, että otetaan kännit siinä samalla ja tarkastetaan sitten aamulla värjäyksen lopputulos.

Tällä ystäväpariskunnallani on myös kaksi lasta, 3- ja 6-vuotiaat. Lapset ovat siitä ihastuttavia olentoja, että heistä näkee aina kuinka aidosti iloisia he ovat siitä kun menen kyläilemään. Sitä tuntee ainakin itsensä tervetulleeksi, kun he juoksevat halaamaan heti kun tulen ovesta sisään! Tulee hyvä mieli. Ja korvia ja käsiä ja kaikkia pitäisi olla muutamat ylimääräiset parit, kun molemmat haluavat heti kertoa kaiken jännän mitä on sinä päivänä tapahtunut, tai esitellä uusia leluja tai muita tavaroita. Ja vielä pitäisi seurustella hiukan heidän äitinsäkin kanssa.

Tänään olen huhkinut koko aamupäivän siivoten. Nyt saan hyvällä omalla tunnolla lorvia lopun päivää. Taidan lähteä oikein ulos tuossa vähän myöhemmin, kun nyt näyttäisi tulevan taas välillä vähän hienompi ja lämpimämpi päivä.

Hauskaa viikonloppua!

663971.jpg