Aamulla töihin mennessä osuin samaan bussiin erään uudehkon työtoverini kanssa, jonka kanssa en ole ollut paljoa tekemisissä. Hänpä osoittautui vallan mukavaksi juttukaveriksi ja bussimatka hurahti kuin siivillä! Hassua, kuinka noinkin pienestä asiasta tulee niin hyvä mieli niin pitkäksi aikaa, että koko työpäivä tuntui kuin melkein ruusuilla tanssimiselta! Eipä sillä että siis muutenkaan mököttäisin koko työpäivää, ettette luule että olen se kaikkien karttama crabby co-worker!

Jos on taipumuksia jäädä koukkuun yksinkertaistakin yksinkertaisempiin peleihin, kannattaa ehdottomasti jättää kokeilematta tätä peliä. Saatan saada kohta ehkä jännetupentulehduksen mokomasta liikennevalojen vaihtelusta.

Olen myös pohtinut kertoisinko siskolleni, joka on ahkera blogien lukija, tästä omasta blogistani. Vai odotanko että hän tänne tupsahtaa sattumalta kuitenkin jossain vaiheessa. Eipä täällä kai mitään salaisuuksia ole, että en saa mitään kohtausta moisesta. (Siskoseni, jos olet tänne jo jostain tupsahtanut, niin nyt on hyvä hetki tunnustaa!! )

Päivän kappaleen tarjoaa tänään Suburban Tribe. Hauskaa maanantain jatkoa kaikille!